Kamerakontissa neulanreikäkuvia

Viime viikolla oltiin valokuvauksen perusasioiden äärellä Valokuvakeskus Perin kamerakontissa Turun Taiteiden yössä. Esillä oli tekemiäni pieniä neulanreikäkameroita ja niillä otettuja kuvia.

 

Kontissa pääsi kokeilemaan, miltä tuntuu olla suuren kameran sisällä. Valo taittuu pienestä reiästä pimeään konttiin. Kuvaa pitää katsoa jonkin aikaa rauhassa, sillä silmät ovat tottuneet valoon ja ne pitää saada taas pimeään moodiin.

Vähitellen seinään heijastuu valokuva, mutta se liikkuu! Ja se on väärinpäin! Tuomiokirkkotorin vieressä olevien puiden lehdet heiluvat hieman, ihmiset kävelevät väärinpäin kontin seinää pitkin. Kuva on yksinkertainen, mutta lumoava.

Kontissa oli myös esillä kameroita ja kuvia.